Then all the colors of the rainbow fell in my mind

Agnus & Julia Stone - Yellow Brick Road

Mainitsen ehkä joka kolmannessa postauksessani aikaansaamattomuuskyvyistäni. Tänään se taas huomattiin lunastaessani erästä lahjakorttia. Johanna antoi mulle ton joululahjaksi vuonna 2012. En siis ole vasta kuin yli vuoden myöhässä... Onneksi tossa ei ollut viimeistä käyttöpäivää.

Visio oli selkeä jo pitkään. Kymmenen timanttia, hentoa vaaleanpunaista ja ripaus mustaa. Klassista ja sofistikoitunutta, melkein kuin minäkin. Sitten huomasin, että siellähän on olympialaiset alkamassa. Hyvä syy lyödä kaikki läskiksi, kynsiä myöten.

Koska käsiä ei tarvitse pitää edustuskunnossa seuraavaan kolmeen viikkoon, ei edes sosiaalisen paineen takia, mietin, että miksipäs ei? Sateenkaarikynnethän eivät ole tippaakaan klassiset, aikuismaiset tai varsinkaan sofistikoituneet. Sen sijaan ne ovat kannanotto. Ensimmäinen ja viimeinen minun blogissani näkyvä kannanotto Sotshin olympialaisiin.

Lokakuun vika

...on huomenna. Mä kuitenkin pistin koko kuun pakettiin jo tänään, huomenna ei millään ehdi viettää hetkeäkään kotona. Sää on ollut ihanan aurinkoinen, ja mua harmittaa, etten ehtinyt ulkoilemaan kuin vasta auringonlaskun aattohetkenä. Ei toi lenkkeily oo pimeällä kivaa, varsinkaan suomaastossa.

Sen sijaan olen tänään tehnyt havaintoja. Kuten sen, että olen lähes poikkeuksetta pukeutunut mustaan tässä kuussa. Ja esimerkiksi useammin kuin kerran tähän liian helppoon, liian helposti yhdisteltävään neulemekkoon. Kaikki meni tänäänkin hyvin, kunnes tölväisin siivouksen ohessa reilun lorauksen kloriittia päälleni. Toivottavasti toi mekko ei ole täysin menetetty tapaus.

Olen myös juonut syksyn ekan ja kuukauden (jos en koko syksyn) vikan kaakaon. Ei toi paria vuosikertaa useammin oikein maistu, mä oon niin vannoutunut kahvityttö. Yritin huijata Johannaa kylään, mutta sillekään ei kaakao napannut. Sen sijaan seurana toimi Jonathan Kerrigan Sydämen asialla, ja mulle tuli hirveä hinku aloittaa jouluvalmistelut.

Lakkasin Louboutin-kynnet hetken mielijohteesta. Tavallinen musta kun olisi liian tylsää. Mun älykkyysosamäärä ei valitettavasti riitä kakspuoleisten kynsien kuvaukseen. Ainakaan kylppärin keinovalossa yhdellä kädellä puhelimen kameralla ilman kunnollisia kuvanmuokkausmahdollisuuksia.

Viimeistä kertaa lokakuussa mulla myös oli aikaa lukea. Lukea jotain oikeasti tärkeää, eli Skandinavian mytologiaa. Kynttilän valossa.

8-65-200

SPOILER: vuorokauden myöhässä tapahtuva NHL-katsaus, vahingoniloa, valtavirran mielestä vääriä mielipiteitä ja vielä vähän lisää jääkiekkoa.

Keskiviikkoaamu. Herätys kahdeksi soimaan, kahvia tippumaan, sämpylätaikina palloiksi ja tulille. Joskus jääkiekko menee tasapainoisen elämän edelle. Se joukkue, mikä oli kerran, vastaan se joukkue, joka pysyy. Carolina Hurricanes vastaan Chicago Blackhawks, henkinen derby. Chicago voitti rankuilla kahdensadan maalin Sharpin ansiosta. Inhokkikapteenille miinustehoja. Parempi näin, multa loppui sympatiat vuoden 2012 draftissa Canesin vaihtaessa nimekseen Carolina Fucking Staals.

Vartin tehokkaat yöpäikkärit, ja seuraksi Världens bästa vastaan joku turha aavikkojoukkue. Nukahdin ennen kolmatta erää ja menetin ilmeisesti kaiken näkemisen arvoisen, kuten hattutempun. Nää änäriyöt tappaa mut vielä joku kerta. Puoli yhdeksältä reippaana kohti uutta päivää. Tuoretta kahvia ja epätuoretta sämpylää. Itsepä olen elinkautiseni valinnut.

Muiden pelin tilastot katseltuna kokonaisuudessaan surullinen kierros tuolla rapakon takana. Torontossa kahdesta suuresta inhokista se pitkäikäisempi voitti. Ristolainen ei saanut aikaiseksi edes aikaa. Maailman ällöttävimmän kapteenin joukkueessa kummatkin ihanat suomipojat pakkasen puolella. Kärpätön Dallas ei ole mitään. Barkoville onneksi riittävästi miinusta ja pyssy-Jesselle tehoja. Jätän tarkemmat analysoinnit toisille, tämä ei ole jääkiekkoblogi.

Äidin kanssa oli sovittu, että keskiviikkona tehdään yhdessä jotain kivaa. Olin vähän yllättynyt, kun äiti halusi mennä leffaan. Mä en ole käynyt elokuvissa vuosiin (viimeksi olen nähnyt tuoreimman Piratesin alkuperäiskielellä melkein ensi-illassa) ja varsinkin Selänne-elokuva valintana oli yllätys. Mä en ole saanut jokerihenkistä kasvatusta, eikä mulla ollut lapsena Teukka Salama-taulua Suojelusenkeli-taulun paikalla. Ehkä äiti on salaa kiinnostunut jääkiekosta, tai sitten se yrittää ymmärtää, millainen magneetti mua vetää Jaffalle ilta toisensa jälkeen. En tiedä, antoiko pätkä mammalle mitään vastauksia, mutta mä iloitsin kunnon leffamätöistä ja seurasta.

Tekonahkasta, raidasta, ylipolvensaappaista ja mustasta on helppo saada yliannostus tänä syksynä. Niitä on siis käytettävä itse ennen kuin muu maailma saa mut kyllästymään. Jaksoin myös pitkästä aikaa leikkiä kynsilakalla. Osaakohan kukaan levittää mattalakkaa tasaisesti?