Painajainen korkokengissä

Tiedättekö, kuinka dominoteoria pätee epäonnisiin kommelluksiin? Kun yksi asia menee pieleen, sitä seuraa toinen, ja sitä seuraava. Onnettomuuksien ketjureaktio. Tätä päivää väritti kaksi surkeiden sattumusten sarjaa: aamuinen pienempi, iltainen megalomaaninen. Molempien myrskyjen silmässä leijuivat korkokengät.

Mä olen ehdoton korkkarityttö, mutta viime aikoina korot ovat jääneet yllättävänkin vähälle käytölle. Eteinen tursuaa ballerinoja ja tennareita, korkokenkähylly puolestaan täysin käyttämättömiä kesäkorkkareita. Harmittelin tätä aamulla, ja päätin parantaa tilannetta heittämällä avokkaat jalkaan. Virhe!




Tämä aamu oli kiireinen, mutten malttanut jäädä etsimään rakkolaastaripakettia, tuota korkkaritytön kenties parasta ystävää, sillä olin jo myöhässä. Tiesin, että joudun juoksemaan, ja juokseminen korkokengissähän on tosi metkaa puuhaa! Rynniessäni kohti junaa toinen kenkä juuttui korostaan kiinni aseman rappuralliin, minä menen jo liukuportaissa alaspäin. Ei muuta kuin ylös vastavirtaan, takaisin kenkää hakemaan. Juna meni, kello kävi. Ihanaa selitellä myöhästyvänsä töistä epäonnen ja naisellisen turhamaisuutensa takia.

Sitten päästäänkin jälkimmäiseen tapahtumasarjaan, joka nostaa mut ennakkorankingien kärkeen kun puhutaan himotusta Maailman tyhmin ihminen 2016-palkinnosta. Mä satutin illasta nilkkani. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa tilannut itselleen kotiinkuljetuksen, mutta mulla ei käynyt mielessäkään. Ei, kun junalla ja sporalla pääsee niin näppärästi! Säästetään luontoa, suositaan julkista liikennettä. Mä lähdin siis kulkemaan junalle reippaasti ontuen. Ontuva kävely synnytti terveen jalan sisäsyrjään rakkulan, joka puhkesi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Yritin pitää pokerinaaman istuessani junassa, kun oikea nilkka oli kuin tulessa sisältäpäin, ja vasemman jalan kirvely pyrki nostamaan kyyneleet silmiin.

Varmaan jokainen kaltaiseni läski tietää mitä käy, kun sisäreidet hankautuvat kävellessä yhteen. Mä kävelin sunnuntaina kilometrikaupalla mekossa, jonka seurauksena reidet hiertyivät puhki. Männäpäivien kipu oli jo lähes unohdettu, kunnes hiertymät alkoivat vuotaa verta. Mulla kun oli tänään jalassa paitsi korkokengät, myös farkkushortsit pituudessa ehkä vähän liian niukat muttei kuitenkaan vielä mitkään farkkustringit. Laahustaessani sporalle lahkeet hilautuivat ylemmäs, ja reidet ottivat jälleen osumaa. Vanhat haavat revittiin auki, padot murtuivat.

Parinsadan metrin matka sporapysäkille kesti kymmenen minuuttia. Veikkaan, että jopa yksijalkaisen laiskiaisen liikehdintä olisi normaalimman näköistä kuin mun kävely tuolla matkalla. Peräti kaksi valveutunutta ympäristön tarkkailijaa katsoi asiakseen huomauttaa, että älä lähde korkokengissä julkisille paikoille ennen kuin olet oppinut kävelemään niillä. Minä, kymmenen vuotta koroissa kävellyt, epäonnen maininkien hukuttama punainen kääpiö reidet veressä. Itkuhan siinä pääsi. Häpeästä, kiukusta ja turhautumisesta.

Sanotaan, että aika parantaa haavat. Aikaa on aamuun asti, lisärohtona aion vielä kokeilla tiikeriteetä, lakujäätelöä ja sinkkivoidetta. Huomenna menen töihin kiireettä ja puputennareissa.

Well, well, wellies

En varmaankaan ole ainoa, josta tuntui viime viikolla, että ulkona sataa jatkuvasti. Vaikka tälle viikolle onkin luvassa mitä todennäköisimmin vuoden viimeiset paljaat sääret-kelit, kyllä ne sadesäät palaavat. Luultavasti korkojen kera.

Sitä on syksy, kolikolla on kääntöpuolensa. Mä esimerkiksi rakastan suuresti sateen tuoksua, alennusmyyntejä, pähkinöitä, kynttilänvalon täyttämiä pimeneviä iltoja, värikkäitä lehtiä, lievästi kirpeää ulkoilmaa, kaakaota ja teetä. Noista nauttiakseen joutuu kuitenkin kestämään ainaista sadetta, sisälle kulkeutuvaa kuraa, flunssakausia ja syksyn mukanaantuomaa väsymystä.

Mä en ole koskaan ollut mikään kumpparityttö, mulla ei ole varmaan kahdeksaan vuoteen ollut kumppareita jalassa. Mutta oikeastaan jo kolme syksyä takaperin ymmärsin, että kumisaappaat ovat pakollinen hankinta, jos asuu Suomessa, ja tahtoo syysaikaankin poistua toisinaan neljän seinän sisältä. Silti vasta viime viikolla päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja pistää stopin märissä kengissä rämpimiselle. Tilasin vihdoin ja viimein parin saappaita. Syksyllä 2014 mulla on oikeus olla kuiva.

Mulla oli suuri dilemma väriä valitessani, superkiiltävät palopostinpunaiset kun näyttivät niin houkuttelevalta. Päätin kuitenkin valita käytännöllisemmän väriset. Mikäpä muu voisi olla käytännöllisempi väri kuin musta? Voi olla, mikäli säätila vaihtuu kestosateiseksi, että tänä syksynä juuri muita kenkiä mun jalassa näe.

Shoppailu Pietarissa 2/2

Näiden ostosten kanssa mulla sattui legendaariset - olin ehtinyt jo purkaa kaikki kaappeihin ja laatikoihin, enkä enää muista, mitä kaikkia ostin juuri Pietarista. Kannattaisi pitää ne kuitit tallella... Kuvasin tähän postaukseen nyt ne varmat ostokset. En lähtenyt Venäjälle shoppailemaan, joten ostoksetkin ovat loppupelissä varsin maltilliset.

Perustoppeja Pull&Bearista. Karkasi ehkä vähän käsistä, mutta ne olivat 49 ruplaa kappale. Perustoppeja tarvitsee aina.

Keltainen mekko Stradivariuksesta. Tää on mun ehdoton lemppari, pyysin kaveria metsästämään tota mulle Tallinnasta, tuloksetta. Pietarista löytyi, alennettuna ja vielä mun koossa! Asupostausta piakkoin luvassa ton mekon kanssa!

Mun lepardibaltsut unohtui Suomeen, joten piti ostaa korviketassut heti ekana päivänä Primorskajan metroasemalta 300 ruplalla.

Valkoinen pitsihame ja punainen hame Topshopista. Pardon my legs, niitä on syönyt hyttyset enkä jaksanut laittaa korkokenkiä.

Mustavalkoinen, graafinen huivi H&M:ltä. Oltiin menossa hautausmaalle, ja ortodoksiperinteeseen naisilla kuuluu peittää paitsi polvet ja hartia, myös pää kirkkomailla. Ostin tuota tarkoitusta varten vain halvimman huivin mitä löysin.

YSL:n valokynä, ja maailman paras huulipuna! Rouge Volupté, sävy 4. Tykkään Rouge Voluptién tuntumasta huulilla, melkein kuin huulirasvaa laittaisi. Ja toi sävy on ihan täydellinen arkipunainen!

Ostin myös Essien kynsilakkoja Rive Gauchesta kolme kappaletta 700 ruplalla (noin 14 euroa.)

Korkkarisuora, valkoiset Bershkasta, mustat ja punaiset katukaupasta. Bershkasta löytyy muuten paljon kivannäköisiä korkokenkiä koossa 35, suosittelen lämpimästi kaikille pienijalkaisille.

Just do it

Mä en juokse, koska mulla kipeytyy silmänräpäyksessä niin polvet, selkä kuin nilkatkin. Enkä ymmärrä päämäärättömänä kipittelyä. Kävellenkin pääsisi perille, jos jonnekin on pakko mennä. Eikä lenkkarit sovi mulle jalkaan, mähän olen korkokenkätyttö! Vielä vähemmän ymmärrän jonkun pururatapöpelikön ympäri juoksemista, joten olen antanut itselleni luvan juosta vain urbaanissa asfalttimaastossa. Ja tästähän ne sekundapolvet kipeytyvät entisestään.

Piti siis ostaa kengät ja lopettaa tekosyiden keksiminen. Piti alkaa juoksemaan. Tukholmassa kaikkien jalassa oli Air Maxit, joten sieltä minäkin ostin sellaiset. Nyt mäkin kuulun "kaikkiin." Noi ei massojen mielestä edes ole juoksukengät... Ei se mitään, noilla mä nyt juoksen. Sääntöjä voi rikkoa, jos uskaltaa.

Monen mielestä noi on todella ihanan näköiset kengät, mutta musta ne on vain lähinnä järkyttävät mötköt. Siksi noita ei tulla näkemään mun jalassa turuilla ja toreilla, vaan ainoastaan silloin, kun mä yritän harrastaa liikuntaa. Yrittämisestä ei lasketa.

De första kalla regnen

Äiti oli tuonut joskus aamuyöllä töihin mennessään väsyneen Mymmelin takaisin kotiin. Ja samalla jättänyt mulle kukka- ja yrttitervehdyksen pöydälle, sekä turkkilaista jogurttia, marjoja ja appelsiinimehua jääkaappiin. Yleensä mä inhoan, jos joku hiippailee mun kotona ilman lupaa mun tietämättä, mutta tollainen yllätys sai suupielet leveään hymyyn heti aamusta.

Nähtiin Johannan kanssa ekaa kertaa kunnolla tässä kuussa, ja voi kamala kun mulla oli paljon kerrottavaa! Yleensä meidän tapaamiset aloittaa parin minuutin kuulumisten vaihdot, jonka jälkeen jauhetaan tattarijauhoja ja puuta heinää seuraavan tunnin ajan. Tänään mä sitten annoin tulla omia kuulumisiani konekivääritahtiin puolituntisen verran. Ei lainkaan mun tapaista, mutta joskus on oltava minäminäpäivä. Pienet asukuvat räpsäistiin jääkylmässä tihkusateessa. Näillä säillä ei parempaan pysty.

Mulla on ihan liikaa kenkiä! Metsästin asuun sopivia, joskus maaliskuussa ostettuja nudenvärisiä peep toe-avokkaita kotoa puoli tuntia. Tuloksetta. Jouduin nöyrtymään ja laittamaan noi vähän liian korkeat nudet korkkarit. Ei niissä ole mitään liikaa, jos voisi vain istua sivistyneesti ja rauhassa. Mutta kun tänään joutui shoppailemaan...

Ostin nimittäin uudet kengät! Kesäkuun ekat korkkarit, ensimmäiset valkoiset ikinä. Ihan perusteltavissa oleva hankinta. Tein vihdoin ja viimein täsmäiskun Spiritin loppuunmyynteihin. Kenkien kaveriksi lähti pari pikkulaukkua (joita en osaa varmaan käyttää ikinä missään), ja puhelimen kuoret (jotka unohdin kuvata.)

Kicksissä oli Dior-alet, joten ostin naurettavan halvalla huulikiillon ja luomiväriviisikon. Mulla on ollut toi sama viisikko aiemminkin, mutta eräs vuosien takainen baari-ilta koitui sen kohtaloksi. Toi pääsee ehdottomasti käytetään-meikkeihin, mulla on surullisen monta viisikkoa, joita ei ole käytetty kuin kerran tai kaksi. Ja joitakin ei kertaakaan.

When the last light warms the rocks

Nopeat lähdöt on mulle tavanomaisia. Niin lauantainakin, alle puolen tunnin varoitusajalla Helsinkiviikonloppua viettämään. Ensin JFC:n peli Töölön pallokentällä, jonka jälkeen Länsi-Pasilan kallioille jäätelöstä, fetasalaatista ja ilta-auringosta nauttimaan. Koska helteet ei kuulemma jatku enää, pitää ultraviolettisäteilystä ottaa kaikki mahdollinen irti.

Mulla on ollut tapana heittää talviturkki aina toukokuussa, lukuunottamatta kesää 2012 jolloin en uinut missään. Toukokuu käy jo vähiin, joten katsoin parhaaksi käydä pulahtamassa meressä. Kahdelta aamuyöstä, jolloin mahdollisesti häiriintyvä yleisö olisi ihan minimissä. Vesi oli lämpimämpää mitä kuvittelin, ja mä rakastin vain lillua mustassa meressä ja katsella tähtiä ja satamavaloja. Viime Itämeripulahduksestakin on vuosikausia aikaa, mutta tänä vuonna siitä voisi tulla jopa tapa.

Koska Suomi pelasi itsensä finaaliin, mä päätin pitkittää Helsinkireissua. Suunnitelmissa oli ostaa joku neule tai vastaava, koska lähdin kiiruspäissäni etelään ilman pitkähihaista, ja myöhäiset illat olivat sangen viileitä. Ballerinat eivät olleet mun jaloille armolliset, vaan sain jo muutamassa tunnissa jalat täyteen verestäviä hankaumia ja rakkoja, joten päätin ostaa mun jaloilleni paremmin passaavat korkokengät.

Sopivat korolliset sandaalit löytyivät Zarasta, punaisena, niin kuin suunnitelmissa on ollutkin. Niillä oli huomattavan paljon helpompaa kävellä Töölönlahtea kaverin kanssa ympäri, kuin joka toisella askeleella vasemmasta jalasta irtoavilla, kirvelevillä baltsuilla. Neuleen ostaminen kuitenkin unohtui, kun bongasin Onlysta noi värikkäät kukalliset shortsit. Maailman rennoimmat ja mukavimmat päällä, ja hintaakin oli vain naurettavat kymmenen euroa. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja sain värjötellä kukkashortseissani sunnuntai-illan viilenevällä katukivetyksellä.

Putkeenhan se finaali ei mennyt, mutta itku ei auta markkinoilla eikä varsinkaan vieraassa kaupungissa. Me oltiin Lotan ja Tanjan kanssa katsomassa ja jännittämässä ottelua (minä myös raivoamassa epämääräisyyksiä screenille) Teatterin vieressä Esplanadin päädyssä. Nyt edessä ansaittu muutaman viikon penkkiurheilutauko, seuraavaksi saa jännätä jalkapallon MM-kisoja.

Confessions of a Shoeholic

Mä sanoin viimeksi perjantaina, että seuraavat kengät, jotka saan ostaa, ovat ne punaiset avokkaat. Mulla ei ole koskaan ollut punaisia, vaikka korkokenkiä on haalittu enemmän kuin laki sallisi jo viiden vuoden ajan. Kaikissa naistenlehtien korkokenkälistoilla punaiset avokkaat on heti kolmantena mustien ja nudenväristen jälkeen. Mun listoilla edelle on ehtinyt mennä niin vauvanvioletteja, kukallisia, hologrammivihreitä kuin atsteekkikuvioitujakin korkkareita.

Eilen levitin kaikki korkokengät eteisen lattialle, ja uudelleenjärjestin kenkäkokoelmani saadakseni perjantaiostoksilleni oman paikan. Samalla tein päätöksen kenkäshoppailun rajoittamisesta. Punaiset korkokengät ovat jatkossa mun ostoslistalta ainoa sallittu korkokenkäasia, piste. Sitten menin tänään Mangoon ja löysin noi peeptoe-leopardiavokkaat. Henkiset ostoslistat revittiin saman tien.

Leopardikengätkin ovat itseasiassa täysin perusteltu hankinta - mulla ei ole entuudestaan sellaisia. Leopardikuosi on klassinen mutta villi, eikä mene mauttomaksi, jos pitäytyy vain yhdessä eläinelementissä muuten simppelissä asussa. Mä keksin hetkessä kymmenen eri asuyhdistelmää, joihin laitan noi kengät. Eivät siis tule jäämään käyttämättä!

Tärkeintä kuitenkin, että en ole pettynyt itseeni, vaikka pyörsinkin päätökseni. Rajojaan saa rikkoa, jos siitä jää hyvä mieli. Itselleen pitää olla kiltti, ainakin joskus. Ja just nyt mä ansaitsen sitä kiltteyttä.

Näin kulutan aikaa

Oletin, että mulla olisi kerrankin kiireetön aamu syödä aamupalaa. Varasin lehden, chai lattea ja ison kulhon jogurttia müslilla ja pakastemustikoilla ajatuksena nauttia aamusta. Todellisuus oli toinen, hotkaisin aamupalani kolmessa minuutissa ja ehdin lukea pääkirjoituksen. Nauttiminen kielletty.

Isäni tarjosi lounasaikaan sulamin onnitellakseen mua eräästä hyvinmenneestä venäjän kieleen liittyvästä jutusta. Teerenpelin sulamit ovat ihanan makuisia, mutta tosi vaikeasti syötäviä, ja liiankin täyttäviä. Mä en jaksanut syödä kuin toisen niistä. Esiteini-iässä tuli vedettyä toast-överit äidin kaivettua jostakin kätköistä aidon kasarivoileipägrillin. Niitä leipiä tarjottiin valehtelematta joka toinen ilta, ja mulla pursui kaikki sulat juustot, kuumat tomaatit ja rapeat kuoret korvista ulos monen monta vuotta. Nykyään taas maistuu.

Kaveri oli viettänyt loppuvuoden Thaimaassa, kaksi viikkoa myöhässä tullut kortti sai mut hieman surkuttelemaan noita lumikinoksia ja reilu viidentoista asteen pakkasia. Kaukokaipuu on kova! Mutta tyytyväinen saa olla, mieluummin lunta maassa kuin sitä ainaista loskaa ja muuta märkää. Kun vain lämpötilat pysyisivät siinä inhimillisessä yhden ja viiden pakkasasteen välimaastossa.

Lähipiiriin kuuluva eläinlääkäri on ollut mulle kultaakin kalliimpi aarre. Mymmeli inhoaa kuljetuskoppaa, ja jos sellaiseen joskus joutuu, huuto on melkoinen. Saati, että joutuisi näkemään jonkun toisen eläimen, jo naapurin useamman kerroksen päässä haukkuva koira karmii Mymmeliä. Helpoimmalla sekä kissa että omistaja pääsevät eläinlääkärin tullessa kotikäynnille. Mymmeli sai tuntea nahoissaan tarkastuksen ja lääkityksen ihan olohuoneen lattialla. Jos 10 päivän lääkekuuri ei helpota, luvassa on eläinsairaalan kauhunhetket jokaiselle kolmelle osapuolelle. Jo aamuin illoin tapahtuva, legendan mukaan hyvänmakuisen tabletin anto on sellaista tahtojen taistelua.

P.S. Ostin kengät! Hupsistakeikkaa!

Ikävä

Mä heräsin tänään painajaiseen, jossa juoksin 20-luvun hapsumekossa ja Sinkkis-Carrien sinisissä häämanoloissa karkuun miestä, joka oli kuulemma isäni kaksoisveli. Heräsin lievässä paniikissa, ja turvassa ollaan, isällä ei ole yhtään veljeä ja se oli vain unta-läpikäynnin myötä mulle tuli ihan hirveä ikävä. Hirveä ikävä korkokenkiä.

Niinpä mä heitin jalkaan tosi korkeat avokkaat, sellaiset, joilla ei ole ainakaan puoleen vuoteen mitään asiaa ulkoilmaan, ja aloin tekemään kodin pikku askareita. Mä tein reilunkokoisen viikonloppuaamupalan korkkarit jalassa, jonka söin korkkarit jalassa. Sitten maksoin laskuja korkkarit jalassa, ja imuroin korkkarit jalassa eteisen ja olohuoneen. Edelleen korkkarit jalassa mä istahdin sohvalle tyytyväisenä siitä, että yksinasuminen mahdollistaa kaikki tällaiset järjenköyhät mieliteot ilman kenenkään kummasteluja, tai pahimmassa tapauksessa jopa kieltämistä.

Uni sai mulle myös pakkomielteen hapsumekossa. Niitä myytiin reilu viisi vuotta sitten pitkään henkkamaukalla, alessakin niitä näkyi kuukausikaupalla varmasti alle kymmenellä eurolla, vaan minä hömelö en tajunnut omaani silloin ostaa, ja kadun tätä ohikävelyä edelleen säännöllisin väliajoin. Päivän agendana onkin etsiä jostain nettikaupasta se hapsumekko, ettei vastaavia painajaisia tarvitse enää katsella. Ja äkkilähtö sellaiseen maahan, missä korkokenkien käyttö on mahdollista tähän vuodenaikaan.

Iida from A to Ö (part 1)

Mä ajattelin vielä tähän blogin alkumetreille vastata männäkuukausina kuulemma rasittavuuksiin asti blogeissa kiertäneeseen aakkoshaasteeseen. Menkööt esittelypostauksien kategoriaan, raapaistaan tässä Iidaa vähän pintaa syvemmältä.

Aamut. Mun mielestä paras aika päivästä on aamuviiden-kuuden aikoihin kun on jo valoisaa, mutta valtaosa ihmisistä edelleen nukkumassa ja kaikkialla on hiljaista. Harmi vaan, että oon todella aamu-uninen ihminen ja rauhalliset varhaiset aamut on liian harvinaisia

Banaani. Mä kerään aina kummastuneita katseita ihmisiltä kun kerron inhoavani banaania. Banaanin maku ja varsinkin rakenne suoraan kuoresta on jotain niin ällöttävää. Ruuanlaitossa taas voin käyttää banaania huoletta, varsinkin kananfilee marylandilaisittain ja jamaikalainen banaanikeitto maistuvat ihan tajuttoman hyvältä.

Coca-Cola. Mä oon ties kuinka kauan nyrpistellyt nenääni limppareille, mutta kerran darraisana aamuna jääkylmä kokis pelasti mun päivän. Nykyään sitä pitää olla aina dagen efterin varalle.

Dior on ollut aina mulle kiinnostavin muotitalo. Diorilta mä poimin aina kuosi- ja värivinkit uuteen kauteen, ja harvoin jätän toteuttamatta. Myös kosmetiikasta käytän eniten Diorin tuotteita.

Elokuu, loppujen lopuksi varmaan kaunein kuukausista, mä sytyn auringonpolttamalle "arizonakauneudelle" ja elokuussa se on Suomessa voimakkaimmillan. Silti pidän itseäni pisimmän päälle loppukevätihmisenä.

Freesiat. Leikkokukista valkoinen freesia on mun ylivoimainen suosikki. Yksi oksakin on näyttävä kapeassa maljakossa ja tuoksua ei voi sanoin kuvailla.

Gordon Ramsay, seksikkäin kokki, johon olen koskaan törmännyt. Oon kattonu varmaan kaikki Suomessa näytetyt ohjelmat, missä se esiintyy. Sytyn muutenkin miehille, joilla on intohimoa, Gordon sais tulla koska vaan räyhäämään mulle kun mä yritän laittaa ruokaa.

Helsinki. Ehdottomasti kiinnostavin ja monipuolisin kaupunki Suomessa, ja mun henkinen kotikaupunki. Ikävä kyllä mulla ei ole vieläkään resursseja muuttaa Helsinkiin, sitä päivää odotellessa..

Ironia. Olen hyvin ironinen ihminen, jopa kyllästymiseen asti. Kertoo sitten katkeruudesta, älykkyydestä tai loukkaamishalusta, kukin analysoikoot tyylillään. Osaan onneksi olla myös itseironinen. Enkä ole vielä tehnyt ketään näkymättömäksi.

Jokerit. Helsingin Jokerit. One life, one love, one team.

Korkokengät. Olen ehdoton korkkarityttö, vaikka jalkoihin sattuis kuinka paljon, painan silti mieluummin menemään korkokengissä. Huijaan mielelläni koroilla itselleni lisää pituutta. Lisäksi jalankokoni on 35-36, ja lähes kaikki korkkarit näyttävät hyvältä pienessä ja sirossa koossa.

Lässyttäminen. Kaikki kaverit ovat rakkaita ja kultapieniä. Jopa sellaiset ihmiset, jotka olen tuntenut vasta vartin ajan. Myös lapsille puhuessa mulla on paha tapa kyykistyä lapsen tasolle ja ottaa lepertelevä äänensävy käyttöön - jopa puhuessani 10-12-vuotiaille lapsille jotka todellakin vihaavat tollaista puhetyyliä :D Puhumattakaan kuinka pahasti lässytän kissalleni kotona.

Mymmeli. Seitsemän vuotta silkkaa rakkautta ja raapaleita. Mymmeli on mulle maailman tärkein vaikka joudutaankin välillä asumaan erossa.

Nolojen tilanteiden nainen, that's who I am. Mä möläytän asioita suustani ennenkuin ehin miettiä mitä sanon, vedän spagaatit baarissa ja yllätyshalaan takaapäin kaverikseni luulemaani satunnaista ihmistä oikean kaverin katsoessa lähistöltä silmät kuun kokoisina. Aina saa olla naama punaisena ja sukeltaa lattialle piiloon. Mulla on taipumus saattaa sellaisetkin ihmiset vajoamaan maan alle, joille ei kuulemma koskaan tapahdu mitään nolostuttavaa.