Q&A

Eiköhän se olisi kysymyspostauksen aika! Viime kerrasta on vierähtänyt yli puolitoista vuotta, ja paljon on myös tapahtunut. Uusia lukijoita on tullut melkoisesti, ja uskonkin, että moni haluaa kysyä suunsa puhtaaksi.

Sovitaan deadlineksi 5.2.

Vastailen kaikkiin hyvän maun mukaisiin kysymyksiin. Otan vapauden jättää vastaamatta liian henkilökohtaisiin kysymyksiin. Kannattaa toki kokeilla, mutta en ota vastaan pettyneitä kommentteja tyyliin yhyy mitä pahaa mun kysymyksessä oli, kasvata paksumpi nahka jos pidät julkista blogia. Alla listattuna jo valmiiksi muutama esimerkkikysymys, jonka tapaisiin en tule vastaamaan:

Kuppikokosi?
Mitä kaverisi Hermanni/Gunilla/Oiva-Mansikki tekee työkseen?
Vuositulosi?
Rasvaprosenttisi?


Kysyä voi siis melkein mitä tahansa, aina helmikuun viidenteen päivään asti!

Mä olin julkaisevinani tämän postauksen jo lähemmäs kaksi viikkoa sitten, ja tänään piti olla alustavasti viimeinen päivä kysyä. Olin todella suruissani kun en saanut yhtään kysymystä. Suruissani ja harmistunut, luulisi että joku haluaa kysyä edes että mitä kuuluu? Kävin katsomassa oliko postaus jotenkin poikkeuksellisen vähän luettu verrattuna muihin postauksiin, onko tämä yksinkertaisesti sellainen asia, joka ei lukijoita kiinnosta. Sain huomata, että tämä postaus olikin palautunut takaisin luonnokseksi. Mielenkiintoinen tuo luonnosten hautausmaa.

53 kommenttia

  1. Missä päin Helsinkiä asut? Missä kaupunginosaassa et haluaisi koskaan asua?

    VastaaPoista
  2. Hei Iida, mistä tuo Chicago tulee?:) Varmaan jossain postauksissasi tullut ilmi, mutten yleensäkään paljoa lue kenenkään blogeja, nyt eksyin tänne. Kaikkea hyvää elämääsi <3

    VastaaPoista
  3. miksi sulla on jotain suttua suussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli suu niin urpossa asennossa että sensuuri iski. Meno irc-galleria 2008.

      Poista
  4. Mitkä on sun top3 matkakohteet, joissa oot käyny?

    Entä top3 paikoista, joihin haluaisit ehdottomasti matkustaa?

    Ei välii onko vastaus kokonainen maa tai sit joku tietty kaupunki tms!

    VastaaPoista
  5. Mikä on unelma-ammattisi ? Haluatko lapsia ? Millaiset häät sinulla olisi, entä millainen hääpuku ? Harrastatko jotain liikuntaa ? Kolme parasta asiaa elämässäsi tällä hetkellä ? Tossahan noita muutama :) olen pitkään lukenut blogiasi mutta tämä varmaan toinen kommentti ! :O

    VastaaPoista
  6. Miksi translitteroit venäläiset nimet päin vittua?

    VastaaPoista
  7. Milloin aloit käyttämään merkkivaatteita ja meikkejä? Miksi?

    VastaaPoista
  8. Miksi päätit perustaa blogin?
    Haluatko tienata tulevaisuudessa blogilla?
    Oletko miettinyt tradedoubler-linkkejä ja read more-painikkeita teksteihin?

    VastaaPoista
  9. Onko sinua koulukiusattu? Mikä on ollut pahin tapaus?

    VastaaPoista
  10. Minkä värisen birkinin siis haluat?
    top 3 unelmalaukkua? mallit ja värit?

    VastaaPoista
  11. Oletko ikinä ajatellut miten tää blogi vaikuttaa työnsaantimahdollisuuksiisi positiivisesti/negatiivisesti?

    VastaaPoista
  12. Kaikista rakkain vaatekappaleesi?
    Tuleeko sinulle koskaan huono fiilis siitä kuinka paljon käytät rahaa vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin yms?
    Viimeisin ostos?
    Kenen tyyliä ihailet?

    VastaaPoista
  13. Millä värjäät hiuksiasi?

    VastaaPoista
  14. Millainen olit teininä?
    Mikä on noloin teinivillitys johon lähdit mukaan?
    Kaipaatko jotain kavereita mitä sulla oli teininä mutta et enää nää?
    Onko sulla tatuointeja?
    Entä lävistyksiä?
    Aiotko hankkia tatuointeja ja lävistyksiä?

    VastaaPoista
  15. Jos pitäisi valita yksi Disney-mies, joka olisi luonteeltaan ja ulkonäöltään samanlainen kuin jossain Disney-elokuvassa, kenet haluaisit poikaystäväksi?

    Entä mikä on suosikki Disney-elokuvasi?

    VastaaPoista
  16. Oletko saanut ystäviä blogin kautta?
    Oletko saanut yhteistyörahoja blogin kautta?
    Unelma blogiyhteistyö?

    VastaaPoista
  17. Mitä mieltä olet Jeren blogista:
    http://omanelamanikuningas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. Voisitko lähteä hyväntekeväisyysreissulle kehitysmaahan?
    Missä kohteessa olet käynyt jonne et halua enää koskaan uudestaan?
    Vinkkejä minimibudjetin reissuihin

    VastaaPoista
  19. Onko sulla kummilapsia? Entä omia?

    VastaaPoista
  20. Onko kissasi sisäkissa?

    VastaaPoista
  21. Viihdyitkö ala-asteella/yläasteella/lukiossa/jatko-opinnoissa?

    VastaaPoista
  22. Oletko sä kuinka monta vuotta jälkeenjäänyt?

    VastaaPoista
  23. Mikä on kehitysvammasi taso?

    VastaaPoista
  24. Kuinka monen blogia luet?
    10 parasta bloggaajaa?
    Seuraatko vlogeja?
    Voisitko tehdä videopostauksen?
    Mikä on bloggaamisessa parasta?

    VastaaPoista
  25. Tuleeko sulle paljon kävijöitä blogiin instagramin kautta?

    VastaaPoista
  26. paljonko rahaa/kk sulla menee vaatteisiin ja meikkeihin?
    Lempi hajuvesi?
    mitkä on sun lemppari vaatekaupat?
    meinaatko enää värjätä hiuksia tummaksi?
    haluisitko muuttaa lahteen takasin?

    VastaaPoista
  27. Ootko ajatellut korjaavasi tota jäätävää hammasongelmaas? Hymys on kamala.

    VastaaPoista
  28. Oletko miettinyt fitnesskisoja?
    Paljon nostat penkistä?
    Nike vai Addu?
    Millainen treeniohjelma sulla on?
    Suosikki urheilulaji (mitä itse urheilet)

    VastaaPoista
  29. Mikä on lempiviikonpäiväsi?
    Onko sulla rikas perhe?
    Mitä ostaisit jos sulla olisi 50000 ylimääräistä etkä saisi säästää siitä mitään tai yhdistää muihin rahoihin?
    Mihin olet tyytyväinen ulkonäössäsi?
    Mihin et ole tyytyväinen ulkonäössäsi?

    VastaaPoista
  30. Oletko inhottava ja tyly asiakaspalvelijoille?

    VastaaPoista
  31. Mikä on mielestäsi pahoin tyylimoka
    Mitä trendiä inhoat
    Suosikkisi LV:n laukuista

    VastaaPoista
  32. Kuinka vanhaksi haluaisit elää? Entä kuinka vanhaksi luulet että todennäköisesti elät? Jos olisi mahdollista tietää oma kuolinpäivänsä, haluaisitko tietää sen (+miksi haluaisit tai et haluaisi)?
    Oletko kauan seurustellut? Onko sinulla ollut muita lemmikkejä kun mymmeli? Millaisista ihmisistä pidät? Oletetaan että joutuisit vankilaan, mistä syystä joutuisit sinne? Lempi eläimesi? Jos olisit kala uisitko myötävirtaan vai vastavirtaan? Mikä saa sinut raivostumaan? Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Mihin uskot, uskotko että ihmiset elävät vain yhden elämän, uskotko että on olemassa taivas ja helvetti? Jos saisit elää uudelleen elämäsi tekisitkö sen, muuttaisitko jotain siinä?
    Tässä ny muutama pähkinäinen kysymys!

    VastaaPoista
  33. Mikä olet horoskoopiltasi? Seuraatko horoskooppeja?
    Leikitkö koskaan noilla sivupalkin ihanilla pingviineillä?
    Olen ymmärtänyt, että olet kiinnostunut taiteesta. Oletko itse taiteilija? Suosikkisi suomalaisista aktiivitaiteilijoista?

    VastaaPoista
  34. Onko sun sukunimi oikea vai "taiteilija nimi"?

    VastaaPoista
  35. Mä tiedän ja ymmärrän ettet halua paljastaa työpaikkaasi, mutta voisitko kertoa millä alalla olet? Tai jotain työstäsi, palkkauksesta, yms.

    VastaaPoista
  36. Jos pääsisit tapaamaan yhden julkisuuden henkilön, kenet tapaisit?
    Entä jääkiekkoilijan?

    VastaaPoista
  37. Helsingin top 5 lempipaikkasi?
    Kivoin “illanviettopaikka” Helsingissä?
    Minne veisit ihmisen, joka ei ole koskaan käynyt Helsingissä?

    VastaaPoista
  38. Kuvitellaan, että sun meikkipussi katoaisi ja sen mukana menis kaikki sun meikit, mitkä viisi tuotetta ostaisit ensimmäiseksi?

    VastaaPoista
  39. Mitä kieltä luontoäiti puhuu?

    VastaaPoista
  40. Voiko bloggaamisella tulla toimeen?
    Mitä muita blogeja luet ja kuinka usein?
    Miten keksit aiheita postauksiisi?
    Arkimeikkisi ja juhlameikkisi erot?
    Onko lävistyksiä? Mitä haluaisit?

    VastaaPoista
  41. Miksi juuri Teuvo Teräväinen on suosikkipelaajasi?

    VastaaPoista
  42. Millä perusteella valitset vaatteet kaupasta? Mistä inspiroidut?

    VastaaPoista
  43. Miten aloitit bloggaamisen?
    Oletko ikinä harkinnut vloggaamista bloggaamisen sijaan?
    Tunnistetaanko sua kaduilla? Tullaanko pyytämään yhteiskuvia?
    Mikä on yleisin harhaluulo mikä ihmisillä on sinusta?

    VastaaPoista
  44. Montako selfietä otat päivittäin?
    Mikä hiusväri tuntuu eniten omalta?
    Minkä värisiä hiuksia et värjäisi ikinä?
    Screenshot viimeisimmästä WhatsApp-keskustelusta?
    Kolme käytetyintä emojia?

    VastaaPoista
  45. Onko sulla mitään noloja vaatteita joita häpeät muttet koskaan käytä etkä raaski heittää menemään?
    Mitä töitä kuvittelet tekeväsi viiden vuoden päästä?
    Lemppari alkoholijuoma?
    Asutko Helsingissä vanhempiesi asunnossa?
    Riiteletkö usein?
    Et ole itse mikään superkaunis, koetko paineita tämän päivän pinnallisessa maailmassa?

    VastaaPoista
  46. Jos et olisi suomalainen, minkä maalainen haluaisit olla?
    Jos voisit samantien noin vain muuttaa pois Suomesta, mihin muuttaisit? Mikä estää sinua muuttamasta?
    Jos sinulla olisi mahdollisuus päästä avaruuteen, menisitkö?

    VastaaPoista
  47. Mikä on sun erityistaito, jossa uskot olevasi paremmin kuin kukaan muu?

    VastaaPoista
  48. Lempi drinkki?
    Lempi punaviini?
    Jos sinun pitäisi syödä kuukauden verran yhtä ja samaa ruokaa, mitä se olisi?
    Valkosipulilla vai ilman?
    Tulinen vai mieto?
    Luomu vai lähiruoka?
    Kaurapuuro vai riisipuuro?
    Vuohenjuusto vai puhveli mozzarella?
    Lempi jälkiruoka/makea herkku?

    VastaaPoista
  49. Oletko huomannut että näytät ihan Henna Kalinaiselta? Olette melkein saman painoisiakin.

    VastaaPoista
  50. vastaa rehellisesti: 1. se mitä viimeksi söit on hääkakkusi 2. ne vaatteet mitä sulla on nyt päällä on hääpukusi 3. se biisi mitä kuuntelit viimeksi on häävalssisi 4. kenelle viimeksi viestitit on sulhasesi 5. se paikka missä olet nyt on hääpaikkasi. Noniin millaset häät saat?

    VastaaPoista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.