Olen miesapina


Apulanta - Ihmemaa

Kuvat eivät liity höpöttelyyni oikeastaan mitenkään, mutta ne on räpsitty vastatuulessa hetki ennen ukkosmyrskyä. Tarkoituksena esitellä paitsi mun ylisähköistä hatsapäätäni, myös päivän asua ballerinoissa jonkun anonyymin toiveesta.

Jostain syystä kuulen kutakuinkin jokaisen Apulannan biisin sanat väärin. Olkoonkin, etten ole kuunnellut yhtään vuoden 2008 jälkeistä tuotantoa, diskografia on niin laaja, että joka kerralla kuulee jotain uutta. Ainakin väärin.

Mun henkilökohtainen suosikki on jumala, en kuule koskaan viineistä mitään. Kun makemariinin antaa..., kertokaa mulle pliis mikä on makemariini? Kuulostaa joltakin sitrushedelmältä. Ja vaikka biisin nimi on Liikaa, lekasta siinä kuitenkin lauletaan.

Kaikkein nolointa on, kun tiedän miten sanat ihan oikeasti menevät, mutta mieleen tulee ekana se väärinkuultu versio. Kuten viikonloppuna, kun fiilistelin Vasten mun kasvojani-biisin tahtiin, ja tiedotin koko baarille olevani miesapina odottamisen ja pelastamisen ohella. Valehtelin.

27 kommenttia

  1. Sun blogis on toki aina ollut, mutta varsinkin nyt järkyttävän huono! Juttus on käynyt tylsäksi eikä muut kommentoi kuin muutama blogikaveri luultavasti vain säälistä, niin pitäisi tajuta lopettaa se blogi ajoissa! Teet itsestäs to-del-la naurettavan pitämällä tätä väkisin hengissä. Tämän pitäminen on yhtä noloa kuin että joku säälittävä tapaus jäisi viimeisenä bileisiin ihmettelemään että lähtikö ne kaikki muut täältä jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen sammuttaa valot, katsotaan milloin sammutan :)

      Poista
    2. Ei jeesus mitä settiä ihmiset kehtaa kirjotella :D Tulee mieleen ihan yläasteen ruokatauot, jossa kaikkiin pöytiin ei saanut mennä jos oli pukeutunut väärin tai hiukset oli rumasti.

      Poista
    3. Näinpä :D Välillä mustakin tuntuu, kuinka jotkut luulevat omistavansa koko internetin ja kokevat oikeudekseen määrätä, kuka siellä saa olla. Vähän kuin se yläasteen tietty porukka :)

      Poista
  2. Raita on kyllä sellainen kuosi ettei sovi yhtään noin rotevalle.

    VastaaPoista
  3. Olet vartaloltasi lihava. ÄLÄ pue:
    - vöitä
    - näyttäviä kauluksia
    - vaakaraitaa
    - valkoisia vaatteita
    - siroja korkokenkiä
    - yläosan helmaa alaosan sisällä
    - jäykkää kangasta
    - vyötäröä korostavia asioita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puen lihavaan vartalooni mitä haluan, vaikka noi kaikki yhtaikaa.

      Poista
  4. Ihanat vaatteet, mistä tuo vihreä hame on hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame on äidin vanha ja Vuokko merkiltään. Tässä ihan lähiaikoina ainakin Mangossa olen nähnyt enemmän turkoosinsävyistä vekkihametta, Zarassa sitten pidempää mallia.

      Poista
  5. Hah en tiedä mikä niissä apulannan biiseissä on kun ne lähes poikkeuksetta kuulen itekkin väärin... Legendaarisin oli ehkä joskus kun lauloin ihan pokkana "minä haluan sinulta äänen" (piti siis olla "minä haluan sinut tänne"), josta kaveri muistuttelee yhä. Tosin aiheesta, eihän tästä ole ku kevyet kaksitoista vuotta kun se tapahtui.. Mutta hei, muistaakseni ainakin joskus vielä apulannan sivuilla oli joku väärinkuullut-osio. Tosin kun sitä meni lukemaan niin aivan varmasti (viimeistään sen jälkeen) kuuli kaikki sanat väärin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, en ymmärrä mikä Wirtasen artikulaatiossa on pielessä kun mitkään oletetut lyriikat eivät koskaan mene kohdilleen :D Joo mäkin oon joskus lähettänyt tonne väärinkuultua-osioon omia kuulohäiriöitäni, mutten enää ainakaan äkkiselauksella löytänyt. Harmi, olisi ollut kiva nähdä miten muut kuulevat munkuulemani.

      Poista
  6. moikka!
    mä luin melkeen sun koko blogin läpi ja mun on nyt pakko kommentoida. nää ilkeet kommentit mitä oot saanu ihan järkyttävän määrän on ihan hirveitä!! EN VOI KÄSITTÄÄ MITEN IHMISET VOI OLLA NIIN ILKEITÄ. toivon, että jokainen joka on kommentoinut jotain hirveetä sinulle ymmärtää joskus tämän. Vaikka olisit joskus tehnyt jotain ilkeet/pahaa/väärää (en tiedä) niin se EI anna oikeutta ihmisille tulla HAUKKUMAAN sinua tuolla tavalla. päivästä toiseen hirveitä kommentteja. en ymmärrä miten jaksat :( mua alko ihan itkettää. et ole todellakaan ruma tai läski. ja vaikka että vastaa jonkun ihmisen kauneus ihannetta, ei se anna syytä heille sanoa asioita noin rumasti. Kukaan ei varmasti sanoisi noita asioita päin naamaan. tsemppiä ja mukavaa syksyä <3
    T: Kaisli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun puolesta tarvitse itkeä :( jotkut ihmiset vain kanavoivat oman energiansa ilkeilyyn ja toisten lyttäämiseen pönkittääkseen omaa egoaan.

      Kiitos sulle kannustavasta kommentista :)

      Poista
  7. Ethän sinä nyt hitto ole lihava... mitä helvettiä nuo anot selittää!! :( mistä oot löytäny tommoset perusmustat korottomat pitsiballeriinat ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on henkkamaukasta kolme kesää sitten ostetut ja edelleen kohtalaisessa kuosissa. Näytti olevan tänäkin kesänä valikoimassa :)

      Poista
  8. Järkkyyyyyy ihme et ei paljo asukuvii tuu

    VastaaPoista
  9. Sä olet kyllä varmasti rumin hirviö mitä olen ikinä nähnyt.

    VastaaPoista
  10. Älä välitä kateellisten trollailusta. Ovat luultavasti vauva-keskustelupalstalta, kun siellä näitä sosiopaatteja vilisee. Sulla on upea kroppa ja hauska tyyli, kateeksi käy! :)

    VastaaPoista
  11. Susta on kyllä tosi paljon juttua av-palstalla, mutta tekstien otsikoiden sävystä ja tyylistä huokuu, että se on vain tasan ne muutamat samat jotka siellä aukovat päätään aika energisesti. Ne olis kirjottanut kirjan samalla potentiaalilla. Mä olen kohta pari vuotta pyörinyt av:lla ja koko sen ajan siellä mainitaan joku iida, mutta ne jutut ei hirveästi saa kannatusta ja ketjut onneksi poistuu tosi nopeasti. Itse asiassa löysin sun blogin sitä kautta, ja tulin nyt ekaa kertaa katsomaan mikä se hirviö on mistä ne jaksaa olla myrkyn nielleitä. Löysinkin ihan normaalin tytön, mikä postaa asukuvia.:)

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä Iida!
    Olet ihastuttava nuori nainen! Älä välitä katkerien epäihmisten kommenteista!

    VastaaPoista
  13. Sulla on aivan todella upeet sääret!! Olen avoimesti kateellinen :D

    VastaaPoista
  14. Oot ihan saatanan ruma. Tervetuloa ylilaudalle, ihrakasa!

    VastaaPoista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.